Vahingonkorvausoikeuden korvattavuuden pääsäännön peruste on nykyisin ankara vastuu

1.12.2016

OTT Kalevi Ellilä

OTT Kalevi Ellilä: Vahingonkorvausoikeuden korvattavuuden pääsäännön peruste on nykyisin ankara vastuu

Sekä kuntapuolella aivan yleisesti että varsinkin sosiaali- ja terveyspalvelujen laitosoloista että yksityisessä terveyden- ja sosiaalihuollossa tuleee esille aika ajoin kysymys toimintayksikön  vastuusta potilaan ja asiakkaan  tai heidän vieraittensa omaisuuden katoamisesta tai vahingoittumisesta. Mainita  heti sopii, ettei potilasvahinkolaki korvaa näitä ns. esinevahinkoja. Korvattavuutta tulee arvioida muulla perusteella.  Lisäksi toimintayksiköt ovat voineet turvautua asian varalta  otettuihin  vakuutuksiin. Katson asian ns. dispositiiviseksi jutuksi, eikä kyse ole julkisen  vallan käyttämisestä, joten  vakuutusyhtiön korvaustulosta ei enemmälti pidä päätättää ”hyväksymisenä” .

Tärkeä on huomata, että jo kymmenisen vuotta sitten vahingonkorvausoikeudessamme  on tapahtunut olennainen linjausmuutos. Korvattavuuden peruste on tällä hetkellä ns. ankara vastuu ja asiasta riippuen sen synonyymi, laitosvastuu. Aiempi pääsääntö oli tuottamusperuste. Ankara vastuu merkitsee – vahingonkorvauslakia muuttamatta ja laista huolimatta – sitä ettei korvattavuus riipu mitenkään ”aiheutuspuolen” henkilökunnan huolimattomuudesta tai huolellisuuden käsilläolosta. Muutoksen oikeuspoliittinen idea on poistaa uhrille ennen kuulunut todisteluvelvollisuus eikä nyt siis noudateta ns. syntipukkiteoriaaa. Peruste liittyy vain ja ainoastaan ns. riskiin ja sen merkitykseen  pelkästään vahingon määrän ja riskitahon   objektiivisen yhteyden kanssa. Tietyt, asian luonteseen liittyvät poikkeukset, kuten myötävaikutussäännöt suuntaan tai toiseen ovat siti voimassa. Sitä paitsi ankaran vastuun mukaiselle korvattavuudelle ei ole euromääräistä ala- tai ylärajaa.

Valitettavasti eräissä tapauksissa on laahattu vielä  jäljessä ja edellytetty ennen korvauksen maksamista vanhan isännänvastuun perusteen k’silläoloa uhrille muka kuuluvine todistustaakkoineen. Tästä on siis  paikallaan luopua viimeistään nyt. Perustetta prosessilain ehdottomuuden vuoksi sovelletaan myös kolmen vuoden verran takautuvasti.

Tässäkin  potilaan/asiakkaan avustajana on  pakollinen potilas-/sosiaaliasiamies. Kun korvaushakemuksen teko on helppo ja yksinkertainen, sen tekeminen kuuluu ko. henkilöille, eivätkä he voi siitä kieltäytyä esim. voimavarapulaan vedoten. Käytännössä vain erittäin harvoin riittää pelkkä suullinen palvelu.